Siirry sisältöön

Alle vuosi Worldconiin!

wecandoit

Finfar on tutkijoiden yhteisö, jonka juuret ovat vuosittaisessa, Finnconin yhteydessä järjestetyissä tutkijaseminaareissa. Nämä lähtivät liikkeelle pienistä parin tunnin työpajoista mutta ovat vuosien varrella laajenneet useamman päivän mittaisiksi, yleisölle avoimiksi ja kansainvälisiä puhujia kerääviksi luentosarjoiksi.

Kun Maa ja Ilma ry. sitten lähti hakemaan Worldconia Helsinkiin, oli alusta asti selvää, että Suomen mainioon vauhtiin päässyt akateeminen scifi- ja fantasiayhteisö olisi mukana täysin rinnoin, mikäli tapahtuma kotimaahan saataisiin. Ja ensi kesänä suunnitelmista on tulossa totta, kun maailman suurin SF/F-tapahtuma tuhansine jäsenineen saapuu Messukeskukseen 9.-13. elokuuta 2017. Kaikkien muiden hiippareiden joukossa tulee siis liikkumaan myös meitä salaperäisiä Akateemisia.

Finfarin ja conin järjestelykomitean yhteistyönä rakennettu Worldcon75 Academic Track on erillinen englanninkielinen ohjelmalinja, joka koostuu scifi- ja fantasiatutkimusta koskevista tieteellisistä esitelmistä. Tarkempia aiheita tulee olemaan varmaan laidasta laitaan, mutta ainakin osa esitelmistä tulee keskittymään tämän vuoden erityisteemaan, venäläistutkija Viktor Šklovskin vuonna 1917 lanseeraaman vieraannuttamisen käsitteeseen. Vieraannuttaminen on ollut yksi scifitutkimuksen keskeisimpiä ajatuksia jo pitkään, mutta sen käyttö on ollut myös melko villiä ja vapaata. Worldconin aikana tarkoituksemme on palata käsitteen juurille ja selvitellä siitä sadan vuoden aikana rönsynneitä merkityksiä. Tätä tehdään tietenkin lukemattomiin scifin ja fantasian klassikkoteoksiin ja uusiin tuttavuuksiin viitaten.

Akateeminen ohjelma kootaan perinteisten, humanistisen alan konferenssitraditioiden mukaan. Olemme julkaisseet syyskuun alussa konferenssikutsun (Call for Papers eli CFP), jossa pyydämme halukkaita esitelmöitsijöitä kirjoittamaan meille lyhyet kuvaukset siitä, mitä juuri heidän esitelmänsä pitäisi sisällään. Näiden ehdotusten perusteella Finfarin muodostama ryhmä tutkijoita valitsee ehdotuksista mielenkiintoisimmat ja parhaiten ohjelmaan sopivimmat. Aikaa ehdotuksille on vielä lokakuun loppuun asti, joten laittakaapa mietintämyssyt päähän ja lähettäkää meille abstrakteja!

Academic Trackin järjestelyvastuussa ovat:
Puheenjohtaja:
FT Merja Polvinen, yliopistonlehtori, englantilainen filologia, Helsingin yliopisto

Järjestelykomitea:
FM Kaisa Kortekallio, tohtorikoulutettava, englantilainen filologia, Helsingin yliopisto
FT Jyrki Korpua, tuntiopettaja, kirjallisuus, Oulun yliopisto
FT Sanna Lehtonen, yliopistonlehtori, soveltava kielitiede/diskurssintutkimus, Jyväskylän yliopisto
FT Hanna-Riikka Roine, apurahatutkija ja tuntiopettaja, yleinen kirjallisuustiede, Tampereen yliopisto
FL Essi Varis, tohtorikoulutettava, kirjallisuus, Jyväskylän yliopisto

Tiedotuksesta vastaavat:
FT Katja Kontturi, tutkijatohtori, nykykulttuurin tutkimus, Jyväskylän yliopisto
Esko Suoranta, tohtorikoulutettava, englantilainen filologia, Helsingin yliopisto
Emilia Uusitalo, opiskelija, suomen kieli, Helsingin yliopisto
Jani Ylönen, tohtorikoulutettava, kirjallisuus, Jyväskylän yliopisto

Yhteydenotot kannattaa osoittaa merja.polvinen[at]worldcon.fi tai Twitterissä @W75academic, ja lisää tietoa ohjelmasta ilmestyy aikanaan sekä Worldcon75:n että Finfarin sivuille.

Näkemisiin Messukeskuksessa!

Merja Polvinen

Seuraavaksi Finfarin blogiin haastan kirjoittamaan Isaac Asimovin tuotannosta syyskuussa väitelleen Jari Käkelän. Kun väitöspäivän tapahtumat ja tuntemukset ovat vielä tuoreessa muistissa, Jari kertokoon meille niistä otsikolla ”Galaktinen kaksinkamppailu luentosali XII:ssa”.