This Woman’s Work. Kapinallinen soundtrack televisiosarjassa The Handmaid’s Tale

Juha Raipola haastoi minut kirjoittamaan feministisistä dystopioista. Päätin kirjoittaa The Handmaid’s Tale -televisiosarjan (Hulu, 2017–2018) musiikista ja huomasin aiheen kimurantimmaksi kuin aavistinkaan. Sen vuoksi kirjoittaminen on kestänyt kauan. Kiinnostuin sarjan auditiivisista piirteistä ja musiikista, kun kirjoitin Aino-Kaisa Koistisen kanssa arviota (2018) televisiosarjan ensimmäisestä kaudesta. Aloin miettiä, millaisia merkityksiä musiikki saa feministisen dystopian lajikehyksessä. Margaret Atwoodin dystopiaromaanin The Handmaid’s Tale (1985) kertojan ja päähenkilön Offredin voi tulkita passiiviseksi uhriksi, joka ei osallistunut mielenosoituksiin, kun naisten oikeuksia alettiin heikentää. Offredin voi toisaalta nähdä ovelana kapinallisena, jonka kapinan keinoja ovat muiden muassa kielenkäyttö ja ironia. Romaanissa Offred kertoo elämästään Gileadissa, jossa hänet on alistettu synnyttäjäksi komentaja Fredille ja tämän vaimolle. Joka kuukausi Offredin … Jatka artikkelin This Woman’s Work. Kapinallinen soundtrack televisiosarjassa The Handmaid’s Tale lukemista