Tervetuloa Finfarin vuosikokoukseen 30.3.!

Finfarin sääntömääräinen vuosikokous järjestetään keskiviikkona 30.3. klo 17 Zoomissa.

Mikäli spekulatiivisen fiktion tutkiminen ja rentoon järjestötoimintaan osallistuminen kiinnostavat, olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Kokouksessa valitaan yhdistykselle seuraava hallitus, jossa on tilaa myös uusille kasvoille. Lisäksi tehdään lyhyt katsaus menneen ja tulevan vuoden ohjelmaan. Vaikka Finfarin toimintaan ei olisi aikaisemmin osallistunutkaan, kärryille pääsee siis heti.


Muistutuksena vielä, että Finfarin toimintakertomuksen liitteeksi koostetaan jälleen lista jäsenten tieteellisestä toiminnasta kuluneen vuoden aikana. Listan tarkoituksena on antaa yleiskuva spekulatiivisen fiktion tutkimuksen nykytilasta Suomessa. Toimita siis tiedot vuonna 2021 tekemistäsi scifiä, kauhua tai fantasiaa koskevista akateemisista julkaisuista, merkittävistä esitelmistä, opetuksesta, väitöksistä, väitöskirjojen ohjauksista ja tärkeistä mediaesiintymisistä vuosikokoukseen mennessä seuramme sihteerille (sihteeri(at)finfar.org).

Mikäli kokousaika ei sovi sinulle, mutta olet kiinnostunut esimerkiksi hallituksessa toimimisesta, olethan puheenjohtajaamme Oskari Rantalaan ennen kokouksen ajankohtaa (pj(at)finfar.org).

Linkki kokoukseen:
https://jyufi.zoom.us/j/63289526031

Salasana: FINFAR2022

###

VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA:

1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
11. kokouksen päättäminen.

###

FINFARIN TOIMINNASTA

Lue julkaisemaamme akateemista Fafnir-lehteä, joka on palkittu mm. World Fantasy Awardilla! Kokonaan verkossa julkaistava monikielinen lehti ilmestyy kahdesti vuodessa ja on luettavissa täysin ilmaiseksi kaikkialla maailmassa.

Finfar tuottaa vuosittain ohjelmaa myös alan coneihin! Kutsu Helsingin yliopistolla 8.7. järjestettävään Fantastiseen tekstityöpajaan on parhaillaan auki ja Finncon 2022 Academic Track: Hope and Resilience on kaikkien con-kävijöiden seurattavissa Aalto-yliopistolla 8.-10.7.2022.

Finfarin vuosikokous ja muita kevätkuulumisia

Finfarin sääntömääräinen vuosikokous järjestetään jälleen Zoomitse. Mikäli spekulatiivisen fiktion tutkiminen ja rentoon järjestötoimintaan osallistuminen kiinnostaa, istuthan siis tietokoneesi ääreen 28.huhtikuuta klo 17!

Kokouksessa valitaan seuraavan kauden hallitus, jossa näkisimme kovin mielellämme myös uusia kasvoja! Lisäksi tehdään lyhyt katsaus menneen ja tulevan vuoden ohjelmaan. Vaikka Finfarin toimintaan ei olisi aikaisemmin osallistunutkaan, kärryille pääsee siis heti.

Finfarin toimintakertomuksen liitteeksi koostetaan jälleen lista jäsenten tieteellisestä toiminnasta kuluneen vuoden aikana (ks. viime vuoden lista Finfarin sivuilta). Listan tarkoituksena on antaa yleiskuva spekulatiivisen fiktion tutkimuksen nykytilasta Suomessa. Toimita siis tiedot vuonna 2020 tekemistäsi scifiä, kauhua tai fantasiaa koskevista akateemisista julkaisuista, merkittävistä esitelmistä, opetuksesta, väitöksistä, väitöskirjojen ohjauksista ja tärkeistä mediaesiintymisistä vuosikokoukseen mennessä seuramme sihteerille (sihteeri(at)finfar.org).

Mikäli kokousaika ei sovi sinulle, mutta haluat vaikuttaa, olethan yhteydessä puheenjohtajaamme Aino-Kaisa Koistiseen ennen kokouksen ajankohtaa (pj(at)finfar.org).

Kokoukseen pääsee mukaan tästä linkistä. 

Salasana: FINFAR2021

***

Ilolla ilmoitamme, että Finfar on hiljattain hyväksytty Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) jäseneksi. TSV:hen kuuluu lähes 300 tieteellistä seuraa, joten siihen liittyminen avaa meille uusia maanlaajuisia vaikuttamis- ja yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi saamme jatkossa ilmaiseksi käyttöömme esim. avoimen julkaisemisen verkkopalveluita ja Tieteiden talon kokoustilat.

TSV:n kevätkokouksen päätöksistä voi lukea tarkemmin täältä.

***

Finfarin väistyvä hallitus on lisäksi tehnyt päätöksiä Fafnir-journaalin uusista päätoimittajista. Tänä vuonna toimituksesta väistyvän Bodhisattva Chattopadhyayn (PhD) tilalla jatkaa FT Essi Varis, ja vuonna 2022 toimituskautensa päättävän Esko Suorannan tilalle astuu Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Elizabeth Oakes.

Vertaisarvioitu (ja World Fantasy Awardilla palkittu!) lehtemme ilmestyy kahdesti vuodessa ja on täysin vapaasti luettavissa verkossa

Finfarin vuosikokouskutsu

Hyvät jäsenemme,

tervetuloa Suomen science fiction- ja fantasiatutkimuksen seura ry:n Finfarin vuosikokoukseen keskiviikkona 28.3. klo 14 Jyväskylässä ravintola Sohwiin.

Vuosikokouksessa käsittelemme sääntöjemme 11§ mukaiset asiat. Alla esityslista. Tervetuloa!

Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
  8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt
  10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.